Pronssia ja haikeutta Somerolla
Tytöt 10Julkaistu: 06.10.2024 20.48

Pronssia ja haikeutta Somerolla

Tänään Someron jalkapallokentällä oli kaksijakoiset tunnelmat. Murron T14 joukkue varmisti historiallisen mitalisijan piirisarjassa sijoittumalla sarjassaan upeasti kolmanneksi. Samalla kaikki tiesimme että ottelu jäisi joukkueemme yhteisen taipaleen viimeiseksi.

Itse ottelu SoVoa vastaan oli tasainen ja reilu, jossa molemmat joukkueet puolustivat joukkueena tiiviisti ja molempien joukkueiden maalivahdit olivat loistovireessä. Tuomarin viheltäessä päätösvihellyksen ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin 0-0. Vihellyksen kaikuessa ilmoille haikeus valtasi niin pelaajiston kuin aikuisetkin. Yhteinen 10 vuotinen matka jossa osa on ollut alusta asti mukana oli tullut päätökseensä.

Tämänpäiväistä peliä tai saavutettua mitalisijaa tärkeämpää oli se yhteinen matka jonka tytöt joukkueena kulkivat. Olen erityisen ylpeä siitä että joukkueemme oli aina joukkue isolla jiillä ja kunnioitti aina joukkuekavereitaan, vastustajiaan ja tuomareita. Onnistumisista iloittiin aidosti ja pettymyksen hetkellä kaveria tuettiin.

Valitettavasti yhteinen matkamme tosiaan päättyi. Tällä kaudella meillä oli ajoittain jo vaikeuksia saada kokoonpanoa kasaan nykyiseen 8v8 sarjaan ja ensi kaudella edessä olisi ollut siirtyminen 11v11 sarjaan. Aloitimme kevään aikana yhteistyön Paimion Hakan kanssa, josta saimme onneksi kaksi hienoa tyttöä vahvistamaan loukkaantumisten harventamia rivejämme.

Yhteistyö PaiHan kanssa kantoi myös hedelmää sillä tavalla että joukkueestamme jatkaa jalkapalloa yli 2/3 osaa jatkossa Paihan tyttöjoukkueissa.

Valmentajana olen tästä todella iloinen että tytöt saavat jatkaa harrastusta tuttujen ja uusien kavereiden kanssa samanhenkisessä joukkueessa mitä me olimme.

Haluan kiittää kaikkia tyttöjä ketkä vuosien varrella olivat joukkueessa mukana. Teillä on ikuisesti paikka sydämessäni ja minulla oli etuoikeus saada valmentaa teitä. Opin teiltä todella paljon ja toivon että minäkin pystyin teille jotain opettamaan.

Te olette mahtavia nuoria naisenalkuja ja olen teistä todella ylpeä. Tulette menestymään mitä vain päätätte elämässä tehdä.


Aleksi