Haluatko tukea Marttilan Murron toimintaa
SeuraJulkaistu: 04.05.2023 11.02

Haluatko tukea Marttilan Murron toimintaa

Marttilan Murto on jakanut jokaiseen marttilalaiseen talouteen kirjelmän, jossa toivomme yksityisten kuntalaisten rahalahjoitusta, jotta pystyisimme jatkamaan osa-aikaisen seuratyöntekijän palkkausta. Olemme saaneet rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä, mutta rahoitus päättyy heinäkuussa.

Laitamme kirjelmän vielä tännekin, jos joku Marttilan ulkopuolellakin asuva haluaisi osallistua. Ohessa tiedot tarkemmin. Toivomme rahalahjoituksia 11.5.2023 mennessä. Kaikki vähintään 30 euroa lahjoittavat saavat myös nimensä meidän vuosijulkaisuun, joka ilmestyy digilehtenä touko-kesäkuun vaihteessa.

Kiitämme sydämellisesti kaikkia lahjoittajia!


ARVOISA MARTTILALAINEN, HYVÄ URHEILUN YSTÄVÄ


Marttilan Murto on voinut vuodesta 2021 alkaen palkata osa-aikaisen seuratyöntekijän opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen avulla. Olemme järjestäneet matalan kynnyksen liikuntatoimintaa lapsille ja nuorille ilman kilpailullisia tai valmennuksellisia tavoitteita. Tarjottu toiminta on ollut osallistujille täysin maksutonta. Matalan kynnyksen toiminta on tuonut seuraamme yli sata uutta harrastajaa parin vuoden aikana. Uudet harrastajat ovat pääosin alakouluikäisiä. Mukana jonkin verran myös yläkoululaisia ja nuoria aikuisia.

Tämän vuoden heinäkuussa päättyy tämä kaksivuotinen hanke. Saimme ensimmäisenä vuonna osa-aikaisen seuratyöntekijän palkkaamiseen 75 % avustusta ja toisena vuonna avustusprosentti oli 60 %. Seuratyöntekijän pääasiallinen työpanos on ollut ”matalan kynnyksen” liikuntatoiminnan järjestämisessä. Lisäksi hän on osallistunut esimerkiksi jaostojen ohjaustoimintaan ja seuratyöntekijän avulla olemme koonneet ensimmäisen seuratoiminnan käsikirjan, joka julkaistaan toukokuun aikana.

Marttilan Murto kääntyy nyt myös kuntalaisten puoleen, jotta pystyisimme jatkamaan työntekijän palkkausta. Seuralta ilmestyy touko-kesäkuun vaihteessa Marttilan Murron vuosijulkaisu 2023. Tähän joka toinen vuosi julkaistavaan digilehteen olemme hankkineet mainoksia yrittäjiltä. Mainoksilla keräämme varoja seuratyöntekijän palkkauksen jatkamiseksi.

NYT MYÖS YKSITYISHENKILÖT VOIVAT OSALLISTUA TÄHÄN KAMPANJAAN! Lahjoittamalla 30 euroa seuran tilille, tuette kampanjaa, jolla kerätään varoja seuratyöntekijän palkkauksen jatkamiseksi. Lahjoitettava summa voi olla myös suurempi kuin 30 euroa. Saatte myös nimenne tämän vuoden vuosijulkaisuun.

Lahjoittaminen sujuu helposti, maksamalla 30 euroa seuran johtokunnan tilille FI31 5258 0940 0012 23 ja merkitsemällä viestikenttään lahjoittajan nimen, olette mukana tukemassa hankettamme.

Toivomme lahjoituksia 15.5.2023 mennessä, tällöin nimenne ehtii julkaisuumme. MARTTILAN MURTO KIITTÄÄ KAIKKIA LAHJOITTAJIA!

Muutama luku seuran tämän hetken harrastajista: jalkapallo 100, matalan kynnyksen toiminta 90, yleisurheilu 25, frisbeegolf 15 aktiivikilpailijaa. Hienoja lukuja pienessä Marttilan kunnassa!

MARTTILAN MURRON JOHTOKUNTA


Kirsti Keskitalo, puheenjohtaja Katri Laaksonen, sihteeri