T08-10 Syyskausi käyntiin kahdella turnauksella!
Julkaistu: 26.08.2018 00.00

T08-10 Syyskausi käyntiin kahdella turnauksella!

Syksyn jalkapallokausi pyöräytettiin käyntiin kahdella turnauksella.

Ensin lähdimme viime viikon sunnuntaina vierailulle Turun Kisa Veikkojen järjestämään turnaukseen Pansion Kisapuistoon josta kotiintuomisina oli 3 voittoa ja 1 tasapeli. Kesätauko ja koulun alku näkyi aavistuksen verran ensimmäisissä otteluissa mutta siitä se peli taas lähti totutusti rullaamaan ja omaa maalia varjeltiin hienosti ja vastustajat saivat ainoastaan kaksi kertaa pallon Murron tyttöjen verkkoon. Tähän turnaukseen saimme mukavasti yhden uuden vastustajan kun Paraisten IF liittyi mukaan pelaavien tyttöjoukkueiden porukkaan.

Tällä viikolla oli lauantaiaamuna aikainen herätys ja suuntana Maskun Taponkedon halli. Tappioton sarja venyy venymistään kun mukaan tarttui 2 voittoa ja 2 tasapeliä, tosin MaPS:ia vastaan menetimme 1-0 johdon vasta ajassa 20:00 johon peli päättyi. Tässä turnauksessa kohtasimme Paraisten IF:n, Åbo IFK, Ruskon Pallon ja Maskun Palloseuran. Pakko nostaa näistäkin peleistä se fakta että jälleen vain 2 maalia omiin.

Molemmissa turnauksissa pelilliset asiat ottivat askeleita eteenpäin. Monilta pelaajilta nähtiin kehitysaskeleita kun mm. Sivurajaheitoissa ja maalipotkuissa itseään tehtiin pelattavaksi ja tultiin aktiivisesti hakemaan palloa. Maalipaikkoja haettiin joukkuekavereille mahtavilla syötöillä ja nähtiinpä Maskussa muutamia oivaltavia seinäsyöttöjäkin. Pelirohkeus ja uskallus mennä tilanteisiin kehittynyt myös positiiviseen suuntaan. Omaa pelipaikkaa osattiin pelata paremmin ja vastustajan pelaajat eivät pääseet enää vapaasti etenemään kun kaikilla oli näkemystä ketä pelaajaa kuuluu vahtia.

Tiistaina 28.8. turnaukset jatkuva Ruskolla jossa 4 peliä klo 17:30-19:50 välillä. Kannustutjoukot ovat tervetulleita mukaan kannustamaan tyttöjä :)


Alla otteluiden tarkemmat tiedot.


Sunnuntai 19.8.2018 - Turku Pansio Kisapuisto


10:00-10:20 Murto - PIF 2-0

Kapteeni Eevi Agge

Maalivahti Viivi Auramo 4 torjuntaa

Fairplay Nelli Jokinen

8' Wilhelmiina Mäkelä 1-0

9' Eevi Agge 2-0

10:30-10:50 TuKV-Murto 1-3

Kapteeni Wilhelmiina Mäkelä

Maalivahti Meeri Ali-Eskola 7 torjuntaa

Fairplay Eimi Agge

4' 1-0 TuKV

11' 1-1 Wilhelmiina Mäkelä

12' 1-2 Eimi Agge

12' 1-3 Eimi Agge


11:00-11:20 Murto - ÅIFK 4-1

Kapteeni Ronja Korpiaho

Maalivahti Eimi Agge 3 torjuntaa

Fairplay Siiri Friederiksen

4' 1-0 Nelli Jokinen

11' 2-0 Eevi Agge

18' 2-1 ÅIFK

19' 3-1 Nelli Jokinen

19' 4-1 Wilhelmiina Mäkelä

12:00-12:20 Murto - Lieto Musta 0-0

Kapteeni Roosa Syrjälä

Maalivahti Siiri Friederiksen 5 torjuntaa

Fairplay Martta Koskivainio



Lauantai 25.8.2018 - Masku Taponketon palloiluhalli


10:00-10:20 PIF - Murto 1-1

Kapteeni Eimi Agge

Maalivahti Viivi Auramo 4 torjuntaa

Fairplay Wilhelmiina Mäkelä

13' 1-0 PIF

15' 1-1 Siiri Friederiksen

11:00-11:20 Murto - ÅIFK 3-0

Kapteeni Nelli Jokinen

Maalivahti Siiri Friederiksen 7 torjuntaa

Fairplay Roosa Syrjälä

5' 1-0 Eevi Agge

12' 2-0 Wilhelmiina Mäkelä

16' 3-0 Ronja Korpiaho

11:30-11:50 Ruskon Pallo - Murto 0-3

Kapteeni Miisa Ali-Eskola

Maalivahti Wilhelmiina Mäkelä 7 torjuntaa

Fairplay Eine Agge

2' 0-1 Eevi Agge

5' 0-2 Siiri Friederiksen

9' 0-3 Eimi Agge

12:00-12:20 Murto - Maskun PalloSeura 1-1

Kapteeni Martta Koskivainio

Maalivahti Eimi Agge 5 torjuntaa

Fairplay Miisa Ali-Eskola

4' Siiri Friederiksen 1-0

20' MaPS 1-1

Seuran uusimmat