24
TOU
19.30
Naiset, Naiset harraste 8v8

Murto MarttMu - KaaPS Ladies  

Marttila KHT A

Naiset voittoon kotikentällä

2 – 1 (0-1)

Torstain kotiottelu sai synkän alun kun vierailija KaaPS Leidit tekivät ottelun avausmaalin heti pelin kolmannella minuutilla. Kokenut vastustaja sai oman pelinsä heti uomiinsa, kun vastaavasti Murron pelikirja oli pahasti sekaisin. Avausmaali onneksi herätti kotijoukkueenkin naiset mukaan peliin. Alussa Murto sortui vain roiskimaan palloja omalta puolustusalueeltaan kohti vastustajan päätyä ja varsinaista pelinrakentamista ei juurikaan ollut. Alun hätäily vaihtui kuitenkin pelin edetessä syöttöpeliin ja kentällä nähtiinkin kaksi tasavahvaa joukkuetta. Erätauolle lähdettiin kuitenkin vieraiden johtaessa.

KaaPS Leidit joutuivat loukkaantumistapauksen takia pelaamaan koko toisen puoliajan ilman vaihtopelaajaa ja tasainen vääntö alkoikin kääntyä enemmän Murron hallinnaksi. Murto -pelaajien nopeus havaittiin myös vastustajan leirissä ja nopeudella oli myös roolinsa kotijoukkueen ensimmäisessä maalissa. Ajassa 53 min Roosa kuljetti palloa liki puolen kenttää ohitellen vastustajan toisensa perään. Lopuksi pallo vastustamattomasti maaliin ja joukkue takaisin mukaan voittotaisteluun. Pelin viimeisellä minuutilla Murto sai vielä kulmapotkun, jolla ottelu lopullisesti ratkaistiin. Katrin antamasta kulmapotkusta pallo ajautui maaliin onnekkaasti KaaPS pelaajan toimesta.

Erityiskiitos menee katsomon nuorelle kannustusjoukolle, jonka rytmikkäät ”Murto” huudot siivittivät kotijoukkuetta aina parempiin ja parempiin suorituksiin.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista